Ekojääkaapeilla jäähdyttäminen on vihreämpää
Hartwall noudattaa jatkossa kylmälaitteidensa valinnoissa Heinekenin standardeija. Siten tavoitellaan noin 35 prosentin energiansäästöä, ylläpitokustannusten pienenemistä ja laitteiden käyttöiän pitenemistä. Uusien standardien mukaisten kylmälaitteiden hankinta aloitetaan jääkaapeista. Näissä jääkaapeissa käytetään energiaa säästävää teknologiaa, kuten LED-valaistusta, ohjelmoitavaa lämpötilan termostaattiohjausta sekä nykyistä ympäristöystävällisempiä ja turvallisempia kylmäaineita.
Vuonna 2010 Hartwallilla tehtiin 1500 uuden energiaa säästävän jääkaapin hankintasuunnitelmaja jääkaappien sijoittaminen myyntipisteisiin aloitetaan vuonna 2011. Kaikki vuodesta 2011 alkaen hankittavat jääkaapit ovat Heinekenin standardit täyttäviä ekojääkaappeja.
Energiaa säästävien oluthanajäähdyttäjien hankinnoista tehdään suunnitelmat vuonna 2011, samaan aikaan kun Heineken käynnistää hanaoluiden jäähdytysjärjestelmien pilottiohjelman Euroopassa. Hanaoluiden uusien jäähdyttäjien hankinta on tarkoitus aloittaa Hartwallilla vuonna 2012. Näissäkin on tavoitteena saada aikaan 35 prosentin säästö energian käytössä, ja samalla pienentää hiilijalanjälkeä.




