Toimitusjohtajan katsaus

Brewing a Better Future, Together

Vuosi 2010 oli menestyksekäs Hartwallille. Laskevasta markkinasta huolimatta Hartwall kasvatti sekä myyntivolyymiaan että markkinaosuuttaan kaikissa tuotekategorioissaan. Vuonna 2010 Hartwall kääntyi jälleen kasvuun.

Kasvu on tavoitteemme tulevaisuudessakin ja sen mahdollistamiseksi olemme uudistaneet strategiaamme. Strategiamme, Menestyksen 6-pack, perustuu haastajakulttuuriimme, suomalaisten rakastamiin brändeihin, kumppanuuteen asiakkaidemme kanssa, kasvun janoon sekä korkeaan laatuun ja tehokkuuteen kaikissa toiminnassamme.

Olemme uudistaneet myös vastuullisuusajatteluamme. Hartwall on osa Heinekenia, yhtä maailman johtavista panimo­yrityksistä. Heineken on käynnistänyt maailmanlaajuisen hankkeen, ’Brewing a Better Future’, jonka tavoitteena on entistäkin vastuullisemman liiketoiminnan kehittäminen.

Tämä pitkän aikavälin hanke vaikuttaa siihen, miten Heineken-yritykset toimivat markkinoilla, kehittävät ja mittaavat ympäristötehokkuuttaan ja käyvät vuoropuhelua sisäisten ja ulkoisten sidosryhmien kanssa.

Brewing a Better Future -hankkeen pitkän aikavälin päämäärä on, että Heineken on maailman vihrein panimoalan yritys. Vastuustrategia keskittyy kolmeen strategiseen painopistealueeseen: 1) vähentää jatkuvasti tuotteiden ja liiketoiminnan negatiivisia ympäristövaikutuksia, 2) parantaa henkilöstön mahdollisuuksia vaikuttaa ja osallistua aktiivisesti yhteisöjen toimintaan sekä 3) vaikuttaa myönteisesti oluen rooliin yhteiskunnassa. Ohjelmat, joilla näihin tavoitteisiin pyritään, on jaettu kuuteen päähankkeeseen: tuotannon ympäristövaikutusten minimointi, erityisesti energian ja vedenkulutuksen vähentäminen (Green Brewing), kaupallisten toimintojen negatiivisten ympäristö­vaikutusten minimointi (Green Commerce), työhyvinvointi ja -turvallisuus (Engaging Employees), sosiaalinen vastuu yhteiskunnassa (Hartwall Cares), panimojuomien vastuullinen kuluttaminen (Responsible consumption), sekä kumppanuudet alkoholin väärinkäytön ehkäisemiseksi (Partnerships for Progress).

Hartwall on täysin sitoutunut Brewing a Better Future -strategiaan ja Hartwallin tavoitteena on olla Suomen vastuullisin juoma-alan yritys. Vastuullisuus on aina ollut oleellinen osa Hartwallin liiketoimintaa. Uuden strategian ja terävöitettyjen painopisteiden myötä, olemme valmiita entistä tavoitteellisempaan toimintaan ja mittaamaan tavoitteiden saavuttamista.

Vastuullisuuden merkitystä yrityksessämme korostaa se, että johtoryhmäämme perustettiin uusi, yhteiskuntasuhteista vastaavan johtajan tehtävä. Hän vastaa Brewing a Better Future -hankkeen johtamisesta ja vuoropuhelun lisäämisestä sidosryhmiemme kanssa. Lisäksi kaikilla Hartwallin johtoryhmän jäsenillä on vastuullisuustavoitteita osana kannustin­järjestelmäänsä.

Uskon, että kaikkien liiketoimintamme osien hoitaminen vastuullisella tavalla on edellytys toiminnallemme – se on avain menestykseen. Tämä raportti antaa yksityiskohtaisempaa tietoa toteuttamistamme toimenpiteistä, kehityksestämme vuoden 2010 aikana sekä seuraavien vuosien päämääristämme ja tavoitteistamme.

Kerromme jatkossakin kaikille keskeisille sidosryhmille, miten vastuuohjelmamme toteuttaminen edistyy ja mitä olemme saaneet aikaan. Emme voi kuitenkaan menestyä tällä tiellä yksin. Olen vakuuttunut siitä, että meillä on paljon opittavaa ja myös paljon jaettavaa. Yhteistyö ja palaute ovat meille elintärkeitä, joten otathan yhteyttä ja kerrot meille, mitä teemme oikein ja mitä voisimme tehdä paremmin. Sinun palautteesi auttaa meitä varmistamaan, että olemme oikealla tiellä kohti parempaa tulevaisuutta.

Jan-Kees Nieman
toimitusjohtaja